Ohita

Tiedote -

Juha Kivikoskesta Businessforumin maajohtaja

Juha Kivikoski on nimitetty Businessforumin maajohtajaksi vastaamaan Dustinin toiminnasta Suomessa. Tätä ennen Kivikoski oli Intel Securityn maailmanlaajuisesta myynnistä vastaava johtaja. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Stonesoftissa, Ciscossa ja Microwarehousessa.

– Juhan johdolla otamme seuraavan askelen Businessforumin integroimisessa Dustiniin. Juhalla on pitkä kokemus alasta, mistä on paljon hyötyä kehittäessä Suomen-toimintojamme. Siirrämme Businessforumin osaamista julkishallinnosta muualle Dustin Groupiin ja alamme tuoda Suomeen uutta tarjontaa, mukaan lukien kaikki uudet sähköisen kaupankäynnin ratkaisumme, Dustin Groupin toimitusjohtaja Georgi Ganevsanoo.

Juhasta tulee Dustin Groupin johtoryhmän jäsen. Hän aloittaa uudessa tehtävässään maaliskuun puolivälissä ja korvaa Businessforumin perustajiin kuuluvan toimitusjohtaja Kari Lintusen.

– Odotan innokkaasti uutta työtäni Dustinissa ja sitä, että pääsen jatkamaan ja kehittämään Dustinin tarjonnan laajentamista Suomessa. Dustinin ja Businessforumin osaamisen yhdistelmä auttaa meitä vahvistamaan asemiamme Suomen-markkinoilla, Juha Kivikoski sanoo.

Dustin osti vuonna 2013 Businessforumin, joka on Suomen julkishallinnon sekä suurten ja keskisuurten yritysten suurin tietotekniikkatoimittaja.

Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Eva Ernfors Puhelin +46 70 258 62 94

Juha Kivikoski Puhelin +35 840 5180 999


Dustin on yksi Pohjoismaiden johtavimmista IT-tuotteiden sekä niihin liittyvien palvelujen jälleenmyyjistä. Myynti tapahtuu Ruotsista, Tanskasta, Norjasta sekä Suomesta käsin. Asiakkaat koostuvat yrityksistä, julkisesta sektorista ja kuluttajista. Dustinin kilpailuetu on sen valikoiman laajuus, toimitusten nopeus ja palvelun laatu. Valikoimaamme kuuluu noin 200 000 tuotetta, muun muassa: tabletteja, tietokoneita, palvelimia, verkkotuotteita, tallennusjärjestelmiä, näyttöjä, tulostimia, puhelimia, varaosia, ohjelmistoja sekä palveluita. Konsernilla on yli 900 työntekijää ja liikevaihtomme oli 2014/2015 7,9 miljardia (SEK). Dustin Group on noteerattu Nasdaq Stockholm -pörssissä vuodesta 2015 alkaen. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Nackassa Tukholmassa.

Yhteyshenkilöt

Karin Tränk

Karin Tränk

Lehdistön yhteyshenkilö Press & PR Manager +46 73 850 54 85
Eva Ernfors

Eva Ernfors

Lehdistön yhteyshenkilö Head of Communication +46702586294