Ohita
Pohjoismaiden johtava B2B-verkkokauppa aloittaa Suomessa

Tiedote -

Pohjoismaiden johtava B2B-verkkokauppa aloittaa Suomessa

Dustin, yksi Pohjoismaiden johtavimmista IT-tuotteiden sekä niihin liittyvien palvelujen jälleenmyyjistä, avaa tänään verkkokaupan Suomessa. Ruotsalaisella Dustinilla on yli 30 vuoden kokemus IT-tuotteiden myynnistä yritysmarkkinoilla. Dustin on erikoistunut pienten ja keskisuurten yritysten tarpeisiin ja yhtiöllä on yli 20 vuoden kokemus verkkokaupasta.

Dustin perustettiin Suomeen vuonna 2013, kun yhtiö osti suuryritysten ja julkisen sektorin tuotteisiin ja palveluihin erikoistuneen Businessforumin. Vuonna 2015 Resoluten yritysoston myötä vahvistettiin verkkoratkaisujen osaamista. Nyt Dustin laajentaa tarjontaansa Suomessa avaamalla verkkokaupan yrityksille, julkiselle sektorille ja kuluttajille.

- Selkeä markkinatrendi on, että verkosta ostettujen IT-tuotteiden ja -palveluiden määrä kasvaa samalla, kun pienten ja keskisuurten yritysten kasvu on yhä nopeampaa. Pitkän verkkokaupan kokemuksemme avulla voimme auttaa suomalaisia yrityksiä löytämään älykkäitä ratkaisuja heidän IT-haasteisiinsa, sanoo Dustinin toimitusjohtaja ja konsernijohtaja Georgi Ganev.

Dustin tarjoaa erittäin laajan tuotevalikoiman täyttämään vaativankin asiakkaan tarpeet ja toiveet ja on erikoistunut suosittelemaan kaikkein toimivimpia IT-ratkaisuja asiakkailleen, jotta nämä voivat keskittyä ydinliiketoimintaansa. Businessforum jatkaa toistaiseksi liiketoimintaa omalla nimellään. Tavoitteena on, että Businessforum integroituu Dustiniin kokonaan vuoden 2016 aikana.

- Uskomme verkkokaupan voimakkaaseen kasvuun myöskin yritysasiakkaiden siirtäessä hankintansa sähköisiin kauppapaikkoihin. Tässä tuomme uuden tason käyttökokemuksen asiakkaille heidän asioidessaan Dustin.fi sivustolla. Tarjoamme asiakkaillemme ensiluokkaisen käytönhelppouden ja asiointikokemuksen tukemaan jo nyt tarjoamaamme henkilökohtaista palvelua, kertoo Dustin Suomen maajohtajaja Businessforumin toimitusjohtaja,Juha Kivikoski.

www.dustin.fi

www.dustinhome.fi

Lisätietoja:

Eva Ernfors, Head of Information, +358 30 6238509 or + 4670-258 62 94


Dustin on yksi Pohjoismaiden johtavimmista IT-tuotteiden sekä niihin liittyvien palvelujen jälleenmyyjistä. Myynti tapahtuu Ruotsista, Tanskasta, Norjasta sekä Suomesta käsin. Asiakkaat koostuvat yrityksistä, julkisesta sektorista ja kuluttajista. Dustinin kilpailuetu on sen valikoiman laajuus, toimitusten nopeus ja palvelun laatu. Valikoimaamme kuuluu noin 200 000 tuotetta, muun muassa: tabletteja, tietokoneita, palvelimia, verkkotuotteita, tallennusjärjestelmiä, näyttöjä, tulostimia, puhelimia, varaosia, ohjelmistoja sekä palveluita. Konsernilla on yli 900 työntekijää ja liikevaihtomme oli 2014/2015 7,9 miljardia (SEK). Dustin Group on noteerattu Nasdaq Stockholm -pörssissä vuodesta 2015 alkaen. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Nackassa Tukholmassa.

Yhteyshenkilöt

Karin Tränk

Karin Tränk

Lehdistön yhteyshenkilö Press & PR Manager +46 73 850 54 85
Eva Ernfors

Eva Ernfors

Lehdistön yhteyshenkilö Head of Communication +46702586294